Hyppää pääsisältöön

Yleistä tietoa palveluverkosta

Varhan palveluverkko muotoutuu vuoden 2025 aikana.

Varhan toimipaikkoihin tulee vuosien 2025-2026 aikana uudistuksia. Näiden muutosten vaikutukset näkyvät asiakkaillemme eri vaiheissa.  Osa hyvinvointialuetta edeltäneen ajan toimipaikoista korvataan uusilla. Jokaiseen alueemme kuntaan jää sote-palveluita tarjoava piste. 

Aluehallitus teki päätökset palveluverkon uudistamisesta syyskuussa 2024

Päätöksiä viedään käytäntöön vuoden 2025 aikana. Eri kokoisia uudistuksia tehdään useisiin sote-palveluiden, Tyks-sairaalapalvelujen sekä ikääntyneiden palvelujen toimipaikan sijaintiin tai aukioloaikaan. Osassa muutokset ovat hyvin pieniä, osassa laajempia.  

Muutokset ajoitetaan esimerkiksi sen mukaan, miten kiinteistöjen vuokrasopimukset ovat voimassa tai tarvittavat muutostyöt valmistuvat. Viestimme näistä uudistuksista asiakkaille hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaan tuloa kyseisellä alueella.  

Kokonaisuutena Varhan palveluverkkouudistus tulee kestämään vuosia. 

Palveluverkko pohjautuu Varhan palvelustrategiaan

  • Palveluverkko on saavutettava ja koostuu kiinteistä palvelupisteistä sekä monipuolisista digitaalisista ja liikkuvista palveluista.
  • Palveluverkkoa kehitettäessä otetaan huomioon väestön ja eri asiakasryhmien tarpeet, väestön kehitys ja väestökeskittymät sekä väestön luonnolliset asiointisuunnat ja alueelliset erityspiirteet, kuten saaristoisuus ja julkisen liikenteen toimivuus.
  • Palveluverkkosuunnittelu tähtää tehokkaaseen tilojen käyttöön ja ottaa huomioon talouden reunaehdot, kiinteistöjen kunnon, henkilöstön saatavuuden sekä muun käytettävissä olevan kapasiteetin.
  • Palveluverkon muutoksissa huolehdimme asiakkaan palvelun jatkuvuudesta ja kielellisten oikeuksien toteutumisesta siten, että uusi toimiva palvelu on käytössä ennen muutoksen voimaantuloa.
  • Hyvinvointialue edistää osaltaan Varsinais-Suomen ja sen eri alueiden elinvoimaa yhteistyössä kuntien kanssa.

Varhan palvelustrategia

Aluevaltuusto on päättänyt Varhan palvelustrategiasta 15.11.2023

Lue lisää

Palveluverkon periaatteet