Varha yhtenäistää asiakkaidensa vuokrasopimuksia
Varhalle siirtyi vuoden 2023 alussa noin 3200 asukasvuokrasopimusta. Vuokrasopimukset ovat toisiinsa nähden eriarvoisia taloudellisten seikkojen ja monien muiden sopimusehtojen osalta. Tämän vuoksi asukasvuokrasopimukset ja niiden ehdot on päätetty päivittää yhdenvertaiseksi koko alueella.
Asiakaslaskutus ja ohjeet
Tältä sivulta löydät tietoja ja ohjeita Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) asiakaslaskutuksesta.
Ikääntyvän kannattaa pohtia asumistoiveitaan hyvissä ajoin
Minkälaisessa asunnossa ja asuinympäristössä sinä haluaisit asua 10–15 vuoden päästä? Kysymys on ajankohtainen, jos ikäsi lähestyy 60 ikävuotta. Näin sinulla on aikaa rauhassa arvioida nykyistä asuntoasi ja asumisympäristöäsi, pohtia omia asumistoiveita, tarkastella erilaisia asumisen…
Päihdehuollolle monipalvelukeskus marraskuussa 2025
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluehallitus hyväksyi tiistain kokouksessaan päihdehuollon monipalvelukeskuksen muutetun hankesuunnitelman ja jatko-ohjelman sosiaalityöntekijöiden rekrytoinnin tehostamiselle.
Milli 25 vuotta – asiakkaiden tarpeiden mukaan uudistuvia palveluja yhdestä paikasta
Pistämällä huumeita käyttävät sekä heidän läheisensä voivat Turun ja lähikuntien alueella saada apua ja tukea Turun keskustassa toimivasta Terveysneuvontapiste Millistä. Toiminnalla pyritään vähentämään huumeiden käytöstä aiheutuvia haittoja - niin inhimillistä kärsimystä kuin…
Sosiaalityöntekijänä lapsiperheiden sosiaalipalveluissa
Tavoitteenamme on suojella haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja taata heille turvallinen arki. Päätöksiä tehdään yhdessä perheen kanssa ja aina lapsen etu huomioiden. Lastensuojelun sosiaalityö on suunnitelmallista, tavoitteellista ja muutokseen tähtäävää lastensuojelulain alaista…
Sosiaalityöntekijäksi lastensuojeluun
Tarjoamme merkityksellistä työtä sosiaalityöntekijöille ja -ohjaajille sekä perheohjaajille kaupunkien, maaseudun, saariston ja meren rikastamalla uniikilla alueella Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Varhassa on käytössä toimenpideohjelmat, joiden tavoitteena on saada erityisesti…