Sosiaalityöntekijänä lapsiperheiden sosiaalipalveluissa
Tavoitteenamme on suojella haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja taata heille turvallinen arki. Päätöksiä tehdään yhdessä perheen kanssa ja aina lapsen etu huomioiden. Lastensuojelun sosiaalityö on suunnitelmallista, tavoitteellista ja muutokseen tähtäävää lastensuojelulain alaista…
Sosiaalipalveluiden toiminnan esittely (kesärekry 2025)
Sosiaalipalveluissamme on tarjolla kesän sijaisuuksia seuraavissa toiminnoissa.
Sijoitetun lapsen palvelupolkua ja koulunkäyntiä tukeva Sisukas-toimintamalli nyt käyttöön myös Paimiossa
Sijoitettujen lasten koulunkäynnin palvelupolkua on kehitetty moniammatillisesti yhteistyössä Pesäpuu ry:n ja Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeen kanssa. Kaarinan lisäksi mallin on nyt ottanut käyttöön Paimio.
Lastensuojelulaitokset
Sijaishuollolla tarkoitetaan sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Lapsi voidaan sijoittaa joko perhehoitoon tai lastensuojelulaitokseen. Kun lapsi asuu lastensuojelulaitoksessa, laitos toimii silloin hänen kotinaan. Lastensuojelulaitoksen työntekijät…
Sujuvat lasten, nuorten ja perheiden psykososiaaliset palvelut -kehittämiskokonaisuus
Nopeutamme pääsyä oikeatasoiseen hoitoon ja tukeen sosiaali- ja terveydenhuollon mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Vahvistamme hoito- ja palveluketjuja sekä ammattilaisten osaamista. Edistämme toimintamallien ja hoitomenetelmien yhdenmukaista käyttöä.
Olisiko perheessäsi paikka tukea tarvitsevalle lapselle?
Jokaisella lapsella on oikeus perheeseen. Varhan perhehoitoyksikkö tapaa sijais- ja tukiperhetoiminnasta kiinnostuneita Turun Kirjamessujen kävijöitä tulevana viikonloppuna (4.–6.10.) Turun Messukeskuksessa.
Sosiaalityön kehittäjät ja tutkijat koolla Varhassa
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella kokoonnuttiin 8. huhtikuuta 2025 sosiaalityön kehittäjien ja tutkijoiden kesken jakamaan ajankohtaisia kuulumisia, tutkimuksia ja kehittämistyötä. Tilaisuus tarjosi monipuolisen ja inspiroivan katsauksen siihen, miten sosiaalityötä kehitetään Varhassa…