Yksin lasta odottavien tuen tarpeet ja asema parisuhdekeskeisessä yhteiskunnassa
Yhden vanhemman perheiden määrä on kasvussa niin Suomessa, pohjoismaissa kuin koko Euroopassa. Toteutuvatko yksin lasta odottavien neuvolakäynnit tasavertaisina suomalaisessa palvelujärjestelmässä? Millaista tukea yksin lasta odottavat ovat toivoneet tai saaneet neuvolasta? Entä, elääkö…
Yksinäisyyden kanssa ei pidä jäädä yksin
Vastuu yksinäisyyteen puuttumisesta kuuluu kaikille ympärillä oleville.
Yksityisen terveydenhuollon käyttöönottotarkastukset siirtyvät Valviralle
Vuoden vaihteessa voimaan tuleva laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta muuttaa lupa- ja rekisteröintikäytäntöjä.
Yli 10 000 varsinaissuomalaista tutustunut Varha-sovellukseen
Varha-sovellus julkaistiin lokakuun puolivälissä ja ensimmäisen kuukauden aikana sovelluksen on ladannut käyttöönsä noin 6000 varsinaissuomalaista. Tietokoneen selaimen kautta sovellukseen on tutustunut noin 5000 asiakasta.
Yli tuhat ammattilaista aloittanut psykososiaalisten hoitojen koulutukset Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan hyvinvointialueilla
Länsi-Suomen koordinaatiohanke ja Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeet toivat hyvinvointialueille kahden vuoden aikana useita lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveys- ja päihdeoireiden tunnistamiseen ja hoitoon tarkoitettuja…
Yliopistosairaalat pyrkivät turvaamaan lasten tehohoidon lisäkoulutuksella
HUSin Uudessa lastensairaalassa on pilotointivaiheessa lasten tehohoidon ja tehohoitolääketieteen lisäkoulutuspolku sairaanhoitajille ja erikoislääkäreille. Tavoitteena on varmistaa lasten tehohoidon viimeaikaisin tietotaito eri yliopistosairaaloissa Suomessa.