VoimaVarha-perhekeskeinen toimintamalli vammaisen lapsen asumisen tuessa -hanke on käynnistynyt
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on käynnistynyt uusi VoimaVarha-hanke, jonka tavoitteena on kehittää vammaisten lasten ja perheiden kotiin vietäviä palveluita. Hanke on EU:n sosiaalirahaston (ESR+) osarahoittama ja toteutetaan vuosina 2025–2028.
Tyksissä on aloitettu lupaava uudentyyppinen CAR-T-hoito syöpäpotilaille
Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyksin) hematologian kantasolusiirtoyksikössä on aloitettu uusi, edistyksellinen syövän hoitomuoto: CAR-T-hoito (Chimeric Antigen Receptor T-cell). CAR-T-hoidossa potilaan omat solut muokataan tunnistamaan ja tuhoamaan syöpäsolut.
Pelihaittojen ehkäisy
Rahapelaaminen on suosittua viihdettä, mutta joskus pelaamisesta tulee ongelma. Pelaamisesta muodostuu riski silloin, kun se alkaa vaikuttaa ihmisen talouteen ja ajankäyttöön merkittävästi. Peliriippuvuudesta on kyse silloin, kun pelaaminen on muuttunut hallitsemattomaksi ja pakonomaiseksi…
Sote-palveluntuottajien valvontaa tekevien kansalliset päivät Turussa – ensimmäistä kertaa Suomessa
Kolme vuotta menestyksekkäästi sote-palveluntuottajien valvontaa kehittänyt ja valvojia kattavasti kouluttanut Ylikunnallinen valvontakeskushanke järjestää valvontaa tekeville sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille syyskuun 26.–27. valtakunnalliset päivät täynnä kiinnostavia…
Puheterapeuttien järjestämä nielemisinfo to 15.5.
Nielemisvaikeuksien arviointi ja kuntoutus on puheterapeuttien työn vähemmän tunnettu osa-alue. Syöminen on perustavanlaatuinen osa elämää ja hyvää elämänlaatua, joten torstaina 15.5. järjestettävässä nielemisinfossa halutaan jakaa tietoa nielemisvaikeudesta ja siitä, miten sen aiheuttamaa…
Varsinais-Suomen aluevaltuuston kokouksen päätökset keskiviikkona 21.9.2022
Varsinais-Suomen aluevaltuusto kokoontui 21.9.2022. Aluevaltuuston listalla olleet asiat hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Varha mukana Asunnottomien yön tapahtumissa 17.10.2023
Varsinais-Suomen hyvinvointialue on mukana Asunnottomien yön tapahtumissa 17.10.2023 Naantalissa, Raisiossa, Salossa ja Turussa.
THL ja Kela tarjoavat tukea sosiaalihuollon kirjaamiseen myös jatkossa – Kansa-koulu-hanke päättyi vuodenvaihteessa
Sosiaalihuollon ammattilaisten päivittäiseen työhön kuuluva kirjaaminen muuttuu rakenteisen kirjaamisen käyttöönoton myötä. Rakenteisen kirjaamisen haltuunotto on erityisen tärkeää, kun Kanta-palvelut otetaan käyttöön. THL ja Kela jatkavat sote-organisaatioiden tukemista Kansa-koulu…
Perhekeskukset käyntiin Varsinais-Suomessa
Sami Luoto kertoo perhekeskuksen koostuvan kolmesta elementistä: verkostomaisesta, fyysisestä ja sähköisestä perhekeskuksesta.
Perhekeskus jalkautuu Varhan alueelle – palveluverkostoille mahdollisuus verkostoitumiseen ja yhteiskehittämiseen
Perhekeskusasiaa, -ammattilaisia, ideoiden jakoa ja verkostoitumista on tarjolla seitsemällä eri paikkakunnalla, kun perhekeskuskiertue tuo maksuttomat esittely- ja koulutustapahtumat Varhan perhekeskusalueille. Kiertueen tavoitteena on koota alueen perhekeskuksen verkostoon kuuluvia…