Varhan terveysasemat ja neuvolat saivat erinomaiset arviot THL:n asiakastyytyväisyyskyselyssä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on jälleen kerännyt valtakunnallisesti terveysasemien ja neuvoloiden asiakkailta palautetta touko-syyskuussa 2024 toteutetulla kyselyillä. Kyselyihin saatiin yli 25 000 vastausta eri hyvinvointialueilta. Tulokset osoittavat, että Varsinais-Suomen…
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ensimmäinen palkka-ajo on tehty
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ensimmäinen palkka-ajo on tehty vakituisille työntekijöille, joita on lähes 19 000. Henkilöstölle on keskiviikkona 11. tammikuuta viestitty, että ansioerittely näkyy omasta verkkopankista ennen ensimmäistä palkanmaksupäivää 13. tammikuuta.
Turun riippuvuus- ja päihdetiimi tarjoaa laajaa osaamista ja kulkee rinnalla
Varha on tuottanut päihde- ja mielenterveyspalveluja omana tuotantona vuoden 2025 alusta lähtien – samaan aikaan perustettiin muun muassa Turun päihde- ja riippuvuustiimit nykyisessä muodossaan. Myös ohjautuminen palveluihin muuttui – palveluja tarvitessaan asiakas on pääsääntöisesti…
Perhekeskus jalkautuu Varhan alueelle – palveluverkostoille mahdollisuus verkostoitumiseen ja yhteiskehittämiseen
Perhekeskusasiaa, -ammattilaisia, ideoiden jakoa ja verkostoitumista on tarjolla seitsemällä eri paikkakunnalla, kun perhekeskuskiertue tuo maksuttomat esittely- ja koulutustapahtumat Varhan perhekeskusalueille. Kiertueen tavoitteena on koota alueen perhekeskuksen verkostoon kuuluvia…
Mäntymäen terveysasemalla edistetään ruotsinkielisen palvelun saatavuutta ja kehitetään hoidon tarpeen arviota
Mäntymäen terveysasemalla Turussa on tänä syksynä parannettu ruotsinkielistä palvelua niin, että asiakkaat ohjataan heti ruotsinkielisen hoitajan luo. Kaksi asiaa vaikutti muutoksiin: tietosuoja ja lakimuutos, joka tulee voimaan 2027.
Meidän tulee turvata ruotsinkielisen vammaispalvelun saatavuus – niin Varsinais-Suomessa kuin sen ulkopuolellakin
Ruotsiksi palvelua tarjoava Expert- och utvecklingscentret (EUC), on nyt osa Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta, mutta kuului aina vuodenvaihteeseen asti Kårkullan kuntayhtymään. Kun ruotsinkielisten vammaispalveluiden kokonaisvaltainen asiantuntijayksikkö siirrettiin entisestä Kårkullan…
Varsinais-Suomen aluehallituksen päätökset 12.9.2023
Aluehallitus hyväksyi esitetyt välittömät toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi. Osa toimenpiteistä käynnistetään välittömästi.
Vastaa kyselyyn ja vaikuta Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluihin
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää kaikille avoimen, palvelustrategian laadintaan liittyvän kyselyn alueen asukkaille.
Organisaatio
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen organisaatio on kuvattu hallintosäännössä.
Voimaa vanhuuteen - Varhan ja kuntien yhteistyö konkretisoituu
Varsinais-Suomen hyvinvointialue ja sen 26 kuntaa panostavat tulevina vuosina iäkkäiden toimintakykyyn. Kotona vielä itsenäisesti pärjääville, toimintakyvyltään heikentyneille iäkkäille tarjotaan maksutonta liikuntaneuvontaa ja voima- ja tasapainoryhmiä.