Sosiaalityöntekijänä lapsiperheiden sosiaalipalveluissa
Tavoitteenamme on suojella haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja taata heille turvallinen arki. Päätöksiä tehdään yhdessä perheen kanssa ja aina lapsen etu huomioiden. Lastensuojelun sosiaalityö on suunnitelmallista, tavoitteellista ja muutokseen tähtäävää lastensuojelulain alaista…
Syrjivät ja eriarvoisuutta tuottavat rakenteet näkyviksi, ihminen nähtävä osana ympäristöään
Torstainen iltapäivä avasi silmiä ja toi mahdollisuuksia monenlaiselle uudelle yhteistyölle sosiaalityön kentällä. Rakenteellisen sosiaalityön seminaarissa inhimillinen lähestymistapa ja kokemuskumppanuus saivat ansaitsemansa arvon.
Sosiaalityön kehittäjät ja tutkijat koolla Varhassa
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella kokoonnuttiin 8. huhtikuuta 2025 sosiaalityön kehittäjien ja tutkijoiden kesken jakamaan ajankohtaisia kuulumisia, tutkimuksia ja kehittämistyötä. Tilaisuus tarjosi monipuolisen ja inspiroivan katsauksen siihen, miten sosiaalityötä kehitetään Varhassa…
Sairaanhoitajan ammattitaidolla Asiakasohjaus Soihdussa
Hyvää kansainvälistä sairaanhoitajapäivää! Pääsemme tutustumaan Asiakasohjaus Soihdussa sairaanhoitajana työskentelevään Kaisa Tapioon. Hän innostui hakeutumaan töihin sosiaalihuollon kentälle juuri siksi, että perinteisesti sairaanhoitajia siellä ei paljoa nähdä. Työtä tehdäänkin…
Sosiaalipalveluiden toiminnan esittely (kesärekry 2025)
Sosiaalipalveluissamme on tarjolla kesän sijaisuuksia seuraavissa toiminnoissa.
Varhan sosiaalipalveluissa otetaan kevään aikana käyttöön uusi asiakastietojärjestelmä
Varhan uuden sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän käyttöönotto jatkuu 8.4. kun työikäisten, gerontologisen sosiaalityön, lastensuojelun sekä lapsiperheiden sosiaalipalveluiden työntekijät Varhan laajuisesti siirtyvät käyttämään uutta järjestelmää.
Sosiaalityön opiskelijoiden harjoitteluhaun pilotoinnissa onnistuttiin hienosti
Sosiaalityötä opiskelevien harjoitteluhaun uudistusta lähdettiin suunnittelemaan tilanteessa, jossa opiskelijat kyselivät ympäri vuoden harjoittelumahdollisuuksista suoraan yksiköistä. Harjoitteluun saatettiin valita ensimmäinen yksikköön soittanut opiskelija. Tulevaisuudessa Varhan…