Palveluintegraation vaikuttavuus Länsi-Suomen yhteistyöalueella (PaLSu) -tutkimushanke
Tutkimme sote-palveluketjun, menetelmien ja toimintamallien yhteensovittamisen vaikuttavuutta sekä kustannusvaikuttavuutta vuosina 2024 - 2025. Tutkimus tukee palveluiden kehittämistä ja tehostamista, hyvien käytäntöjen levittämistä sekä toimintatapojen uudistamista. Osa tutkimuksista…
Paxlovid-lääkehoito
Paxlovid-lääkehoito vaatii huolellista arviointia lääkäriltä. Lääkehoito aloitetaan mahdollisimman nopeasti koronaoireiden alettua kuitenkin viimeistään 5 vrk kuluessa oireiden alusta.
Yliopistollisen sote-keskuksen toiminta
Yliopistollinen sote-keskus toimii Varhan peruspalveluissa (sote-keskuspalvelut, lasten, nuorten ja perheiden palvelut, sosiaali- ja vammaispalvelut sekä ikääntyneiden palvelut) osaamisen, kehittämisen ja tutkimuksen käytännön tukena järjestämisen tulosalueen TKIO-tahojen kanssa.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT palkitsee sote-työparien Varhan terveysasemilla tekemän intensiivisen asiakasohjauksen
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingissä palkitaan tänään innostavia ja merkittäviä kehittämistekoja. Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta palkitaan sote-työparimallina toteutettava intensiivisen asiakasohjauksen pilotti, josta on vajaan kolmen…
Varha yhtenäistää sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmänsä
Varsinais-Suomen hyvinvointialue ottaa käyttöön yhtenäiset tietojärjestelmät sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon palveluihinsa. Sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän toimittajaksi on valittu Tietoevry ja perusterveydenhuollon potilastietojärjestelmän toimittajaksi CGI…
PaLSu-hanke tutkii palveluiden yhteensovittamisen vaikuttavuutta uudella valtionavustuksella
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt 1,49 miljoonan euron rahoituksen palveluintegraation vaikuttavuuden tutkimukseen Länsi-Suomen yhteistyöalueella. Rahoituksella tutkitaan sote-palveluketjun, menetelmien ja toimintamallien vaikuttavuutta sekä kustannusvaikuttavuutta vuosina 2024…
Osastonhoitaja Kim Asunta oli töissä sota-alueella Gazassa
Kim Asunta oli töissä Gazassa kolme viikkoa helmikuussa 2024. Suomen Punainen Risti toimi työnantajana, mutta Kim työskenteli ICRC:n (International Committee of the Red Cross) mandaatin alla. Kim on normaalisti töissä osastonhoitajana Tyksin operatiivisella päivystysosastolla, jossa…
Lapsiperhesosiaalityön ja lastensuojelun tilannekuva Varsinais-Suomessa julkaistu
Lapsiperhesosiaalityön ja lastensuojelun tilannekuva on kerätty kaikista Varsinais-Suomen kunnista ja kuntayhtymistä kesällä 2022. Tulokset on nyt koottu yhteen raporttiin.
Varsinais-Suomen aluehallituksen päätökset 12.3.2024
Varhan henkilöstölle valmistuu tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Suunnitelmaa tehdään työnantajan ja henkilöstön edustajien yhteistyönä ja Samanaikaisesti laadinnassa on myös työhyvinvointiohjelma sekä työsuojelun toimintasuunnitelma.
Julkinen tutkimusrekisteri (ClinicalTrials.gov)
WHO:n ja lääketieteellisten aikakauslehtien päätoimittajien järjestön ICMJE:n (International Committee of Medical Journal Editors) aloitteesta on sovittu yhteisistä periaatteista, joiden mukaan lehdet ottavat julkaistavaksi vain sellaisia kliinisiä, ihmisillä tehtäviä vaikuttavuus- ja…