Kulttuurin kutsuvieras -pilotissa tuetaan pikkulapsiperheitä kulttuuri- ja taidelähtöisin menetelmin
Turun kulttuurin kutsuvieras -toimintamalli on Turun kaupungin kulttuurin kärkihankkeen, kulttuuripalveluiden ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yhteistyössä kehittämä uusi kulttuurihyvinvoinnin palvelu. Syyskuussa alkavassa pilotissa neuvolan perheohjauksen asiakasperheille tarjotaan…
Varhan sähköisen perhevalmennuksen kolme ensimmäistä kokonaisuutta on julkaistu – omaehtoinen vaihtoehto fyysisille valmennuksille
Sähköisestä perhevalmennuksesta on nyt julkaistu kolme ensimmäistä kokonaisuutta. Valmennuskokonaisuus täydentyy syksyn aikana ja valmistuu marraskuun loppuun mennessä. Sähköiset valmennukset tarjoavat perheiden toivoman vaihtoehdon fyysisten valmennusten rinnalle.
Sote-palveluntuottajien valvontaa tekevien kansalliset päivät Turussa – ensimmäistä kertaa Suomessa
Kolme vuotta menestyksekkäästi sote-palveluntuottajien valvontaa kehittänyt ja valvojia kattavasti kouluttanut Ylikunnallinen valvontakeskushanke järjestää valvontaa tekeville sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille syyskuun 26.–27. valtakunnalliset päivät täynnä kiinnostavia…
Arkeen Voimaa
Arkeen Voimaa -toimintamallin (ArVo) toimintaperiaatteet ovat luottamus omasta selviytymisestä, ratkaisukeskeisten itsehoidon työkalujen harjoitteleminen käytännössä ja vertaisuus.
Asumisen tukipartio Väylä
Onko sinulla vuokrarästiä? Onko asumisessasi haasteita? Uhkaako häätö? Asumisen tukipartio Väylä tarjoaa tukea turkulaisille. Hanke on päättynyt 31.12.2023.
Koulupsykologi Lauran uratarina
Laura Andersson työskentelee koulupsykologina Naantalissa Maijamäen yläkoulussa.
Koulukuraattori Tommin uratarina
Tommi Aaltonen työskentelee koulukuraattorina Raision perusopetuksessa, missä hän kiertää neljässä alakoulussa. Ennen koulukuraattorin uraa Tommi toimi kansainvälisen rahoitustoiminnan parissa 11 vuoden ajan. Omien lasten syntymän myötä kiinnostus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistä…
Tyks Psykiatrian uuden sairaalan nimi valittiin
Tyksin psykiatrisen sairaalan nimeksi tulee Tyks Kompassisairaala, ruotsiksi ÅUCS Kompassjukhuset ja englanniksi Tyks Compass Hospital. Kokemusasiantuntijoista ja alan järjestöjen edustajista koostettu raati valitsi lopullisen voittajan.
Tärkeä kysely elintapaohjauksesta järjestöille ja seurakunnille, vastaa 21.4. mennessä
Onko organisaatiossasi toimintaa, jonka toivoisit näkyvän Varhan elintapaohjauksen palvelutarjottimella? Toivoisitko elintapaohjausammattilaisten tietävän elintapaohjauksestanne tai sitä tukevasta toiminnasta? Onko toiminnallenne tärkeää, että Varhan elintapaohjauksen ammattilaiset osaavat…