Viranomaiset varoittavat: huumaavat lääkkeet leviävät yhä nuorempien keskuudessa Turun seudulla
Turun seudulla leviää huumaavia lääkkeitä ja kemikaaleja yhä nuorempien keskuudessa. Myrkytysoireiden vuoksi jopa 13-vuotiaita on ollut sairaalahoidossa. Lounais-Suomen poliisi ja Turun yliopistollinen keskussairaala (Tyks) varoittavat lääkkeiden väärinkäytön vakavista seurauksista.
Sosiaali- ja kriisipäivystyksille vuosi vuodelta enemmän hätäkeskuksen välittämiä tehtäviä
Hätäkeskuslaitoksen sosiaali- ja kriisipäivystykselle välittämät tehtävät ovat kasvaneet joka vuosi ja esimerkiksi vuonna 2023 määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna peräti 34 prosenttia – tehtäviä oli ensimmäistä kertaa enemmän kuin pelastuspalveluille välitettyjä tehtäviä. Kasvu on…
Tietosuojaselosteet
Tietosuojaselosteet sisältävät tietoa sinusta kerättävistä henkilötiedoista ja oikeuksistasi.
Tutkimuslupa ja tietolupa
Kaikkiin hyvinvointialueella tehtäviin tutkimuksiin ja opinnäytetöihin tarvitaan Varhan lupa. Saatat tarvita tutkimuksen lisäksi tietoluvan, eettisen toimikunnan lausunnon tai jonkin muun viranomaisen luvan.
Sähköisiin asiointipalveluihin kirjautuessa ehdotetaan jatkossa suomi.fi-viestien käyttöönottoa
Uudistuksella ei ole vaikutuksia Varhan sähköisten asiointipalveluiden viesteihin, kuten Varha-sovellukseen. Jatkossakin Varha-sovelluksen viestittely asiakkaan ja ammattilaisen välillä tapahtuu sovelluksessa.
Mehiläinen Pansion terveysaseman palveluntuottajaksi helmikuusta 2025 alkaen
Mehiläinen aloittaa Turun Pansion terveysaseman palveluntuottajana 1.2.2025 alkaen. Pansion terveysaseman hoidon tarpeen arvioinnin puhelinnumero 02 266 1031 sekä viranomaisten tiedossa ja käytössä oleva puhelinnumero säilyvät edelleen ennallaan.
Sovittelussa luodaan puheyhteys rikoksen tai riidan osapuolten välille
Sovittelu tarjoaa lakisääteisen mahdollisuuden rikosten ja riitojen aiheuttamien ristiriitojen selvittämiseksi. Varsinais-Suomen sovittelutoimistossa sovittelualoitteiden määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Vuonna 2022 sovitteluun saapui yli 1100 aloitetta. Suurin osa tapauksista tulee…
Sosiaali- ja kriisipäivystys huolehtii 24/7 kiireellisen avun tarpeistamme
Jos asukkaita evakuoidaan palavasta rakennuksesta, pelastuslaitoksen ja ensihoidon ohella paikalla on myös sosiaali- ja kriisipäivystys. Sosiaali- ja kriisipäivystyksen tehtävänä on mm. järjestää asukkaiden tilapäismajoitus. Lisäksi sosiaali- ja kriisipäivystys on poliisin mukana…
Tietopyyntö tieteelliseen tutkimukseen julkisista asiakirjoista
Viranomaisten asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia. Asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) eli julkisuuslaissa. Varhan julkisiin asiakirjoihin kohdistuvat tietopyynnöt toimitetaan kirjaamoon kirjaamo@varha.fi.
Lastensuojeluilmoitus
Tämän sivun kautta pääset tekemään sähköisen lastensuojeluilmoituksen, kun epäilet, että lapsen lastensuojelun tarve pitäisi selvittää.