Hyvinvointialuejohtajat: Alueiden 1,35 miljardin euron alijäämäennuste vuodelle 2023 kertoo vaikeasta lähtötilanteesta
Hyvinvointialueet ovat vuoden 2023 aikana tehneet talouden tasapainottamisen vaikeita päätöksiä. Siksi alueiden talouden tasapainottamisen toteutumista tulee tarkastella ensimmäistä tilinpäätösvuotta pidemmällä aikavälillä.
Arviointikertomukset
Tältä sivulta löytyy Varsinais-Suomen hyvinvointialueen julkaistut arviointikertomukset.
Hyvinvointisuunnitelma ja -kertomus
Hyvinvointisuunnitelman ja -kertomuksen avulla johdetaan, ohjataan ja kehitetään varsinaissuomalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä.
Perhekeskukset käyntiin Varsinais-Suomessa
Sami Luoto kertoo perhekeskuksen koostuvan kolmesta elementistä: verkostomaisesta, fyysisestä ja sähköisestä perhekeskuksesta.
Koronavirustilanne Varsinais-Suomessa
Tältä sivulta kerromme koronavirustilanteesta Varsinais-Suomessa.
Sosiaalityöntekijä Olgan uratarina
Lapsen etu kaikkien tavoitteena – Olga kertoo työstään lastensuojelun avohuollossa.