Joulun pyhät vaikuttavat Varhan palveluihin ja toimipisteiden aukioloihin
Joulun ja uudenvuoden aika näkyy poikkeusaikatauluina myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluissa ja toimipisteissä. Joulun pyhien aikaan on kolmentasoista toimintaa: osa toimipisteistä on kokonaan suljettuna tietyn ajan, osassa supistetaan aukioloaikoja, jotkut toimipisteet ja…
Kotihappihoito koronapotilaille on turvallista ja säästää sairaalahoitopäiviä ja kustannuksia
Turun yliopistollinen keskussairaala (Tyks) ja Turun kaupunginsairaala ottivat ensimmäisinä Suomessa käyttöön kotihappihoidon digitaalisen seurantaohjelman koronapotilaiden hoidossa. Seurantaohjelma otettiin käyttöön Omikron-aallon alussa tammikuussa 2022. Tulokset ovat hyviä.
Aivot puhdistuvat unen aikana – hyvä uni on tärkeää terveydelle
Nukkuessamme aivot lataavat energiavarastojaan, siksi ihminen nukkuu jopa yhden kolmasosan elämästään. Laadukkaalla unella on valtava merkitys terveyteen, se vaikuttaa muun muassa mielenterveyteen, vastustuskykyyn ja painonhallintaan. Ongelmat unessa voivat myös kieliä sairaudesta. Onneksi…
Vuoden 2023 opioidikorvaushoitoyksikkö -tunnustus Turkuun
Tyks-sairaalapalveluiden riippuvuuspsykiatria palkittiin opioidikorvaushoidon ja palvelujen kehittämisestä yhteistyössä Terveysneuvontapiste Millin ja Perhekuntoutuskeskus Lausteen kanssa. Tunnustuksen perusteluissa mainitaan alaikäisten opioidiriippuvaisten päihdepalveluiden eli…
Aistihuoneet mullistavat psykiatrisen hoidon – Yksilöllisyys ja turvallisuus huomioitava
Aistihuoneet tulevat mullistamaan psykiatrisen hoidon. Turun AMK:n terveyden edistämisen Master School -opiskelija Julia Toivonoja kehitti opinnäytetyönään kuvauksen aistihuoneiden käytöstä Tyksin uudessa psykiatrisessa sairaalassa. Master-opiskelijoiden töiden tuloksia esitellään TALK –…
Hoitohenkilöstön työhön sitoutuminen parantunut Tyksissä
Tuoreesta työtyytyväisyyskyselystä ilmenee, että Tyks sairaalapalvelujen hoitohenkilökunta on entistä sitoutuneempaa työhönsä. Sitoutumiseen vaikuttavien työtyytyväisyyden osatekijöiden tulokset ovat samalla tasolla kansallisten tulosten kanssa ja osin hieman parempiakin.
Vitutus lievenee puhumalla
Vitutus on suomalaisten kansallistunne. Turkulais-tamperelainen tutkijaduo on selvittänyt vitutuksen yleisyyttä, kestoa, aiheuttajia sekä vitutukseen liittyviä kehollisia reaktioita.
Umpilisäketutkimus uuteen vaiheeseen Euroopan tutkimusneuvoston rahoituksella
Turusta johdettu tutkimusryhmä on saanut kahden miljoonan euron rahoituksen Euroopan tutkimusneuvostolta (ERC). Tavoitteena on osoittaa, että lievä umpilisäketulehdus voidaan tehokkaasti ja turvallisesti hoitaa jo sairaalan päivystyksessä.
Tyksin urologian ylilääkäri Peter Boström vuoden syöpälääkäri
Syöpäsäätiö on valinnut vuoden 2023 syöpälääkäriksi urologian ylilääkäri Peter Boströmin (Tyks). Vuoden syöpähoitajaksi valittiin sairaanhoitaja Sirpa Janttonen, joka työskentelee gynekologisena syöpäsairaanhoitajana (KYS).
Tyks tutkii ja hoitaa -liven aiheena uni ja terveys 30.11.
Kuinka hyvin sinä nukut? Elämäntavat syövät helposti uniaikaamme, onneksi iso osa hyvää unta tukevista keinoista on helppoja kotikonsteja. Tyks tutkii ja hoitaa -live pureutuu asiantuntijoiden johdolla unen ja terveyden yhteyteen, yleisimpiin uniongelmien syihin ja tietysti hyvän unen…