Varha keskittää leikkaustoiminnan Tyks-sairaalapalveluihin
Härkätiellä (Lieto, Koski, Marttila) pilotoitiin vuoden 2022 aikana kokonaisvaltaista erikoissairaanhoidon ostopalvelua, jonka osana toteutettiin myös leikkaustoimintaa. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sote-keskuspalvelut keskittää jatkossa leikkaustoiminnan Tyks-sairaalapalveluihin.
Maailman unipäivän tapahtuma Majakkasairaalassa
Tervetuloa tutustumaan Tyksin Uni- ja hengityskeskuksen toimintaan! Maailman unipäivän tapahtuma järjestetään perjantaina 17.3.2023 klo 10–13 Majakkasairaalan sisääntuloaulassa (Savitehtaankatu 5, Turku). Tänä vuonna teemana on lasten- ja lapsiperheiden uni.
Parempia hoitokeinoja munasarjasyöpään
Tyksin naistenklinikka on mukana kehittämässä parempia hoitokeinoja munasarjasyöpään. Taudin yksilöllisiä piirteitä tutkitaan ja niiden vaatimia täsmähoitoja kehitetään kansainvälisessä tutkimushankkeessa.
Entistä vahvempana uusia pandemioita vastaan
Parhaat keinot torjua pandemioita tulevat tutkimuksen kautta. Maailmalta kulkeutuvat taudit vaativat asiantuntijalaboratoriolta nopeaa reagointia ja pitkäjänteistä työtä. Tyks ja Turun yliopisto hakevat uuden osaamiskeskuksen avulla entistä parempaa valmiutta vastata vakavien tautien…
Tyksin korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka voitti viiden tähden koulutuspaikka-palkinnon kestomenestyjänä
Nuorten lääkärien yhdistys ja Lääkäriliitto palkitsivat Tyksin korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka viiden tähden koulutuspaikkana ja kestomenestyjänä Helsingin lääkäripäivillä tällä viikolla.
Suomen ensimmäinen rengasmainen SPECT-TT-laite Tyksissä ottaa tarkempia kuvia lyhyemmällä kuvausajalla
Tyks otti uudenlaisen rengasrakenteisen digitaalisen SPECT-TT-laitteen käyttöön marraskuussa 2022. Tyksiin asennettu laite on Suomen ensimmäinen, pohjoismaihin kyseisiä laitteita on asennettu vain muutamia ja maailmanlaajuisestikin vain parikymmentä.
Vatsa-aortan aneurysma hoidettiin Tyksissä uudella menetelmällä
Tyksissä hoidettiin viime viikolla ensimmäinen potilas käyttäen lääkärin toimesta modifioitua fenestroitua (rei’itettyä) stenttigraftia. Fenestroidun graftin avulla aortan aneurysma (pullistuma) voidaan hoitaa suonensisäisesti myös niillä potilailla, joilla pullistuma ulottuu…
Vaikuttavaa vauvojen tehohoitoa
Tyksin Keskolassa iloitaan Majakkasairaalan uusista, käytännöllisemmistä tiloista.
Paulina Salminen pääsi harvinaiseen kirurgien palkittuun joukkoon
Professori, ylilääkäri Paulina Salminen, 52, kutsuttiin maailman suurimman kirurgiyhdistyksen kunniajäseneksi lokakuussa. Yhdistys palkitsi kaikkiaan 10 henkilöä kunniajäsenyydellä juhlavin menoin Yhdysvalloissa.
Koronan ohella myös influenssan ilmaantuvuus nousee
Koronaviruksen ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa nousee tasaisesti. Sen rinnalla on alkanut myös influenssaepidemia.