Perhehoidon ja tukiperhetoiminnan palvelut sekä palkkioiden maksatus jouhevoituvat hyvinvointialueella
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle tulee rakentumaan lastensuojelun sijaishuollon kokonaisuus. Perhehoidon yksikkö huolehtii tulevaisuudessa sijais- ja tukiperheiden toiminnoista aina rekrytoinnista kouluttamiseen, tukeen ja sijaishoitoon saakka. Ikääntyneiden palveluiden asiakas- ja…
Eeva-Sirkku Pöyhönen esittäytyy
Paimion sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen aloittaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden tulosaluejohtajana syyskuussa. Muutostyössä Eeva-Sirkkua innostaa eniten uusien ideoiden yhdessä luominen, niiden kokeilu ja onnistuminen.
Päätös Hintan hoivakodin tulevaisuudesta siirtyy
Ikääntyneiden palvelulautakunta ei tehnyt päätöstä Hintan hoivakodin lakkauttamisesta keskiviikon kokouksessaan.
Unelmia todeksi liikuntapäivänä
Lämmin keväinen ilma, paljon sennkkouunnittelua, koristelua, herkkuja, vapaaehtoisia avustajia - näistä oli Varhan ikääntyneiden asumispalveluiden Unelmien liikuntapäivä 10.5. tehty.
Unelmien liikuntapäivä 10.5. kutsuu liikkumaan
Turun alueen vanhusten asumispalveluyksiköt ovat haastaneet muut Varhan ikääntyneiden asumispalveluyksiköt mukaan unelmien liikuntapäivään 10.5. Päivän tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan ja löytää uusia tapoja liikkua.
Mäntyrinteen asumisyksikössä osastomuutoksia
14 tilapäishoidon paikkaa muutetaan kesäkuun alussa pitkäaikaishoidon paikoiksi Turun ikääntyneiden asumispalveluyksikkö Mäntyrinteessä.
Kuulotestejä ja monipuolista neuvontaa Salon torilla 5.5.
Kuuloauto on tekemässä kuulotestejä Salon torilla pe 5.5.2023 klo 10 - 18. Mukana myös Liikkuva Resurssikeskus, joka tuo tullessaan Ikääntyneiden palveluohjauksen ja järjestöneuvonnan torille klo 10 -13.
Kotona asumista tukevien palvelujen asiakkaiden ja läheisten sähköisen palautteen pilotointi käynnissä
Varhassa ei ole yhtenevää ikääntyvien kotona asumista tukevien palvelujen asiakas- ja läheispalautetoimintamallia eikä asiakaskokemusta tällä hetkellä systemaattisesti kerätä asiakkaan omassa asuinympäristössä. Loka - marraskuussa kotona asumista tukevissa palveluissa eli…
Varhan palveluverkon suunnittelu etenee: tilannekatsaus hyvinvointialueen palveluiden sijoittumisista
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluverkon suunnittelu etenee. Varha esitteli 10.5.2024 viranhaltijoiden laatimat viimeisimmät suunnitelmat toimipaikkojen ja palveluyksiköiden sijoittumisista Varhan alueella.
Hyvinvointisuunnitelmasta yhteiset tavoitteet Varhan hyvinvointityölle
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessaan keskiviikkona 20.12.2023 alueellisen hyvinvointisuunnitelman, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman sekä suunnitelman ikääntyneen väestön tukemiseksi.