Synnynnäisten nikamaepämuodostumien esiintyvyys nousussa – äidin diabetes ja tupakointi nostavat merkittävästi riskiä
Turun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan, Helsingin yliopiston ja yliopistollisen sairaalan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) väitöskirjahankkeessa selvitettiin nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä Suomessa vuosina 1997–2016. Tutkimus nousi ajankohtaiseksi, kun sen…
Varsinais-Suomen aluehallituksen päätökset 9.5.2023
Aluehallitus teki tiistaina muutoksia investointisuunnitelmaan ja varautuu lisälainanottoon. Aluehallitus päätti myös käynnistää työn kieliohjelman laatimiseksi. Varsinais-Suomen hyvinvointialue on yksi maamme kahdeksasta, kaksikielisestä hyvinvointialueesta.
Punkkikausi on käynnissä – oikeanlainen vaatetus ja punkkisyyni suojautumisen a ja o
Punkkeja eli puutiaisia tavataan jo lähes koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Riski punkin puremalle riippuu ympäristöstä: niitä esiintyy metsissä ja ruohikoissa, erityisesti siellä missä on varjoista ja kosteaa.
Lapsiperhesosiaalityöhön ja lastensuojeluun on kehitteillä yhdenmukaiset toimintamallit koko hyvinvointialueelle
Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeessa, hyvinvointialueen sisällöllisessä valmistelussa, kehitetään myös lastensuojelun prosesseja. Kehittämistyön keskiössä on aina asiakas ja se, että asiakkaat saavat jatkossa yhtä laadukasta ja sisällöltään yhteneväistä…
Maksuttoman ehkäisyn kokeilu alle 25-vuotiaille koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle
Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeen maksuttoman ehkäisyn projektin myötä aletaan kehittää ehkäisyn saatavuutta ja seksuaaliterveyden edistämisen palveluita nuorille koko hyvinvointialueella. Maksuton ehkäisy tulee mahdolliseksi kaikille alle 25-vuotiaille…
Omaishoitoa kehitetään yhteistyössä
Varsinais-Suomen omaishoitajien järjestöt ja Omaishoitajaliitto luovuttivat omaishoidon tilannetta käsittelevän kannanoton Varhan aluehallituksen puheenjohtajille ja Varhan omaishoidon toimijoille tiistaina 15.8. Varha on osaltaan kesän aikana kysynyt omaishoitajilta, minkälaiseksi he…
Aivot puhdistuvat unen aikana – hyvä uni on tärkeää terveydelle
Nukkuessamme aivot lataavat energiavarastojaan, siksi ihminen nukkuu jopa yhden kolmasosan elämästään. Laadukkaalla unella on valtava merkitys terveyteen, se vaikuttaa muun muassa mielenterveyteen, vastustuskykyyn ja painonhallintaan. Ongelmat unessa voivat myös kieliä sairaudesta. Onneksi…
Kouluterveyskyselyssä esiin nousseisiin lasten ja nuorten haasteisiin vastataan Varsinais-Suomessa yhteisvoimin
THL:n valtakunnallisessa Kouluterveyskyselyssä huolina nousivat esiin lasten ja nuorten ahdistuneisuus, kiusaaminen ja turvattomuus. Kyselyn tarkempiin alueellisiin tuloksiin pureudutaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen, Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n…
Varhan aluevaltuusto hyväksyi asiakasmaksut
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessaan muutokset kuluvan vuoden talousarvioon ja talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2024–26. Aluevaltuusto hyväksyi myös investointisuunnitelman ja iloitsi, kun hyvinvointialuejohtaja…